Mikrobittikerho Mikkelin Teatterissa

Jos olet kiinnostunut elektroniikasta ja ohjelmoinnista, mikrobittikerho on oikea paikka sinulle. Ensimmäinen kokoontuminen on 3.10. teatteriklubilla.

Tänä syksynä Mikkelin Teatteri avaa ovensa aivan uudenlaiselle harrastamiselle! Jos siis olet kiinnostunut elektroniikasta ja ohjelmoinnista, mutta et tiedä missä ja keiden kanssa tätä voisit harrastaa; tarjoaa teatteri nyt oivan paikan harrastaa ja tutustua elektroniikkaan sekä ohjelmointiin.

Mikkelin Teatterin mikrobittikerho on aivan uusi ohjelmointiin ja elektroniikan harrastamiseen suuntautunut kerho, jossa valo- ja videosuunnittelija Jonathan Millerin johdolla, tutustutaan perus ohjelmointiin ja elektroniikkaan. Tarkoitus on tehdä vapaasti omia projekteja ja kohdata niiden kanssa muita kerholaisia, sekä samalla oppia muiden kerholaisten tekemistä projekteista. Tavoitteena on myös tutustua teatteriin teknologian näkökulmasta, mikä avaa varmasi uusia mielenkiintoisia näkökulmia teatterimaailmaan.

Kerho on tarkoitettu kaiken ikäisille, mutta suurin osa materiaalista on englanninkielistä, joten tämä on syytä ottaa huomioon. Kerho toiminta ei vaadi aiempaa osaamista ohjelmointiin tai elektroniikkaan. Lähinnä avointa mieltä ja itseoppimisen halua. Kerhojäsenyydestä ei peritä osallistumismaksua, mutta komponentteihin, mitä sitten ikinä keksitkään rakentaa, on syytä varata vähän rahaa.

Kerhon tavoite on kokoontua aina maanantaisin kello 18-20.00, Mikkelin Teatterin -teatteriklubilla (entinen pieninäyttämö). Kerhon ensimmäinen esittelykokoontuminen on 3. lokakuuta 2016 klo 18.00, joka järjestetään myös teatteriklubilla. Ja tämän jälkeen kokoontumiset jatkuvat maanantaina 17. lokakuuta 2016 eteenpäin aina keväälle 2017 saakka. Tarkempi aikataulu selviää esittelykokoontumisen yhteydessä!

#MIKROBITTIKERHO

P.S. Käynti klubille teatterin takapihan kautta.

  • 26.09.2016

Kaikki ajankohtaiset uutiset