KUUKAUDEN KASVO

Miko Jaakkola

Teatteriohjaaja

Kuka olet ja mitä teet Mikkelin Teatterissa?

Olen Miko Jaakkola, teatteriohjaaja.

Mikä on parasta työssäsi?

Parhaita ovat ne hetket, kun kokee ohjaustilanteessa, että lavalle on saatu luotua jotain todellista, jotain sellaista joka koskettaa, jotain joka saa niskakarvat nousemaan pystyyn ja kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Ajattelen, että teatterin on pystyttävä välittämään nykyajasta asioita, jotka koskettavat ja puhuttelevat syvätasolla tämän ajan ihmisiä. Kun se kosketus tuntuu ohjaustilanteessa itsessä, voin olla varma, että jotain oleellista siirtyy esityksissä myös katsomoon.

Kerro joku hauska moka?

Työskennellessäni aikoinaan Kajaanin kaupunginteatterissa teatterinjohtajana jouduin usein sairastapausten vuoksi paikkaamaan esityksiin, jotta niitä ei tarvitsisi perua. Kerran paikkasin Kaisa Korhosen ohjaamassa näytelmässä Pelko jäytää sielua roolihahmoa, joka eräässä kohtauksessa työnnetään näyttämöllä olevaan kaappiin. Minulla oli pieni muistilappu mukanani, jotta muistaisin olla oikeassa paikassa aina oikeaan aikaan. Kaapissa oli kuitenkin pilkkopimeää, enkä nähnyt muistilapustani mitään. Sen verran muistin, että minun pitää tulla kaapista ulos tietyllä repliikillä, mutta repliikkiä en muistanut. Tilanne laukesi, kun yksi vastanäyttelijöistä avasi kaapin oven ja vinkkasi minut lavalle. Tulin ulos keskelle hiljaisuutta ja seisovaa tilannetta, jossa kaikki tuijottivat minua ja odottivat minulta repliikkiä, jota en myöskään muistanut. Vastanäyttelijä korjasi taas tilanteen, talutti minut pöydän ääreen istumaan ja kuiskasi matkalla korvaani mitä minun pitää seuraavaksi tehdä.

Mitä harrastat työn lisäksi?

Käytän kaikki työstä liikenevän aikani kuvaamiseen, vaikka kuvaamista teen myös työkseni. Yleensä kuvaan videota, mutta joskus myös stillikuvia. Vietän lisäksi paljon aikaa kameraliikkeissä ja testailen eri kameroita, sekä seuraan kameroihin ja kuvaukseen liittyviä nettisaitteja aktiivisesti.

Mitä haluat sanoa katsojille? Terveisiä?

Teatteri on yhteisöllinen ja ihmisläheinen taidemuoto, joka parhaimmillaan laukaisee yhteiskunnallisia sekä yksilöllisiä jännitteitä, ja saa katsojat lähtemään teatterista levollisempina ja puhdistuneempina kuin sinne tullessa. Toivonkin, että ohjaamani esitykset liikuttaisivat, tuottaisivat iloa ja loisivat kovan nykytodellisuuden keskelle toivoa.

Mitä musiikkia kuuntelet? Mitä elokuvia katsot?

Musiikkia kuuntelen todella laajalla skaalalla, aina punkista rockin, progen, jazzin, post-rockin ja industrialin kautta klassiseen. Leffojen suhteen olen ’heavyjuuseri’, ja katson kaikki uudet tuotannot mitkä vain ehdin. Klassikot on tullut katsottua jo nuorena, kun omistin vuosikausia Elokuva-arkiston kausikortin.

Mottosi?

En muista sanatarkkaa lainausta, mutta luin kauan sitten Eeva-Liisa Mannerin runon, jossa minä-kertoja sanoo, että muistaa hämärästi varhaisimman lapsuudenmuiston, jossa kaikki virtaa. Samaistuin lukiessa vahvasti tähän mielikuvaan olevaisen perimmäisestä luonteesta, jossa koko todellisuus on jatkuvassa muutoksessa, jatkuvassa tulemisen ja katoamisen, virtauksen tilassa. Yritänkin ajatella elämää ja työtä eräänlaisena hiekkamandalana, jota rakennetaan pitkiä aikoja suurella pieteetillä ja kaikella sillä taidolla mitä on. Ja sitten kun kuvio on valmis, niin annetaan tuulen pyyhkiä kaikki pois, ja luovutaan vanhasta, jotta jokin uusi voisi taas tulla tilalle.

  • 30.12.2016

Aiemmat