KUUKAUDEN KASVO

Teemu Aromaa

Kuka olet ja mitä teet Mikkelin Teatterissa?

Teemu Aromaa ja vierailevana näyttelijänä Elling-näytelmässä.

Mikä on parasta työssäsi?

Hetki ennen esityksen alkua sivuverhoissa kuunnella yleisön puheen sorinaa, joka hiljenee kun valot sammuvat ja aika hetkeksi pysähtyy.

Kerro jokin hauska moka.

Aikoinani kesäteatterin ensi-illassa esitin pappia, joka vihkii nuorta paria. Puolessa välissä saarnaani tuli täydellinen bläkäri eli teksti unohtui. Kuiskaaja auttoi taas tekstiin kiinni, mutta adrenaliini oli jo vallannut kehoni. Saarnan lopussa papin piti lyödä nuorta sulhasta raamatulla päähän ja adrenaliinipäissäni löin niin kovaa että kollegani peruukki lensi hänen päästään koko lavan leveydeltä. Hän kävi noutamassa peruukkinsa, mutta matkalla takaisin alttarille katseemme kohtasivat ja siinä vaiheessa molemmat tipuimme nauramaan ja kaikki lavalla olevat myös. Kanttoria esittänyt työnsi päänsä sivuverhoihin. Morsian piiloutui alttarin taakse. Minä pappi ja sulhanen vain seisoimme selkä yleisöön ja yritimme rauhoittaa itsemme. Onneksi myös yleisö nauroi.

Mitä harrastat työn lisäksi?

Frisbeegolfia. Kuulun kulttuurilliseen Liitokiekko-yhdistykseen, josta saa myös suht hävyttömän lyhennyksen jos haluaa. Sekä kiipeilyä enimmäkseen boulderoinnin muodossa talvisin sisällä ja kesällä luonnossa.

Mitä haluat sanoa katsojille? Terveisiä?

Toivottaa tervetulleeksi katsomaan näytelmää, tietenkin Ellingiä syksyllä ja muitakin Mikkelin teatterin produktioita. Teatteri on 4D aina eli voittaa leffat.

Mitä musiikkia kuuntelet?

Tähän vastatessa vanha Don huonojen kokoelma albumi.

Mottosi.

Kivat työt ei väsytä. Tätä hoen itselleni aina noustessani aikaiseen junaan suuntana esim. Mikkeli.

  • 10.04.2017

Aiemmat