KUUKAUDEN KASVO

Anna Simolin

Kuka olet ja mitä teet Mikkelin Teatterissa? 
Olen Anna Simolin ja toimin markkinointisuunnittelijana.  

Mikä on parasta työssäsi? 
Parasta nyt työni alkumetreillä on ollut innostava työympäristö, hyvä työilmapiiri sekä laaja-alaiset ja monipuoliset työtehtävät.  

Kerro jokin hauska moka. 
Työssäni olen paljon tekemisissä painotuotteiden kanssa. Yleensä tuoreen lehden tai esitteen tullessa painosta, kilpaillaan siitä, kuka löytää ensimmäisenä painovirheen. Sellaista lehteä tuskin onkaan, jossa ei ainakin yhtä pientä virhettä olisi. Kerran erään entisen työpaikkani palveluesitteeseen oli jäänyt hauska moka. Kyse oli sihteeripalveluista, ja niissä noudatettiin ns. kiireyskertoimia. Esitteeseen oli jäänyt termiksi kireyskerroin. Pystyin välittömästi kuvittelemaan mielessäni kireänutturaisen sihteerin.   

Mitä harrastat työn lisäksi? 
Harrastan ennakkoluulotonta kulttuurin kuluttamista, juoksulenkkejä sekä muuta urheilua vuodenaikojen ja sesongin mukaan. Pari vuotta sitten aloitin myös ratsastuksen.  

Mitä haluat sanoa katsojille? Terveisiä? 
Kannustan kaikkia olemaan kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta ja elämästä, tapahtumista, ihmisistä, kulttuurista, kaikesta. Nauttikaa elämyksistä ja tulkaa hakemaan niitä teatterista.  

Mitä musiikkia kuuntelet? 
Kaikista mieluiten kuuntelen livemusiikkia. Festareiden, areenoiden ja klubien ulkopuolella kuuntelen musiikkia fiiliksen ja tilanteen mukaan. Juoksulenkillä luureista saattaa kuulua aika vauhdikasta poppia, mutta kotioloissa maku vaihtuu vähän rokimpaan suuntaan.  

Mottosi. 
Asioita voi tehdä monella tavalla oikein.  

  • 28.09.2017

Aiemmat