Gösta Sundqvist oli muusikko, radiokoomikko ja tuottaja. Hänet tunnetaan Leevi and the Leavings -yhtyeen säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana ja ennen kaikkea laulajana. Nyt kerromme kuinka heidän ensimmäinen singlensä Mitä kuuluu Marja-Leena? sai alkunsa!
Leevi and the Leavings yhtye sai alkunsa Sundqvistin ja ystäviensä kanssa pilailuna tehdyistä Stereogramofoni-kaseteista, joilla esittivät kuvitteellisten yhtyeiden kappaleita. Kasetteja tekemässä mukana ollut Reija Innanen halusi kuitenkin tehdä oikean levyn ja lähetti Love Records -levy-yhtiölle kaksi kappaletta kuunneltavaksi. Näin he saivat kustannussopimuksen ensimmäiseen levyynsä ja esikoissinglenä julkaistiin Mitä kuuluu Marja-Leena?.

Tästä lähti liikkeelle yhtyeen 25-vuotta kestänyt ura, joka kesti Sundqvistin kuolemaan asti. Yhtye oli tunnettu siitä, että se ei esiintynyt julkisesti. Ainut poikkeus oli Suomen Euroviisukarsinnat 1981. Esiintymättömyydelle oli moninaisia syitä. 1984 Sundqvist totesi Yleisradiolle haastattelussa, että yhtye esiintyisi, jos se ei olisi niin epäkaupallinen ja harrastelijamainen.
Sundqvistin musiikki ja sanoitukset ovat toimineet inspiraationa ja esikuvina monille tämän päivän artisteille. Muun muassa Paula Vesala, Sipe Santapukki ja Mari Rantasila ovat kertoneet Sundqvistin vaikuttaneen ja inspiroineen heitä.

Toimittaja Pertti Ojala kuvaili Sundqvistin sanoituksia suomalaisen arjen, machouden ja äärimmäisen junttiuden kuvaajiksi. Sanoituksien on sanottu kuvaavan suomalaisuuden sielunmaisemaa ironisesti, mutta kuitenkin myös empaattisesti.
Mitä kuuluu Marja-Leena? Mikkelin Teatterin kesäteatterissa 22.6.-30.7.2022! Lue lisää täältä!