Kolme tenoria, kaksi vaimoa, kolme tyttöystävää ja yksi hotellisviitti – mikä voisikaan mennä pieleen?
Elämänjanoinen farssikomedia Tenorit liemessä sijoittuu 1930-luvulle pariisilaisen hotellin sviittiin, jossa valmistaudutaan vuosisadan konserttiin. Kaikki alkaa kuitenkin luisua uomistaan niin, että suurkonsertin esittäminen on peruuntumassa. Mustasukkaisuudelta ja väärinkäsityksiltä ei voida välttyä, kun liemeen joutuvat niin manageri, tenorit kuin heidän vaimonsa ja tyttöystävänsäkin. Mukaan mahtuu tietenkin myös yksi laulava italialainen piccolo. Konsertin alun lähestyessä myös ihmissuhteet kiristyvät, ja laulajatähtien manageri yrittää parhaansa pitääkseen konsertin aikataulun aisoissa.
Tenorit liemessä (A Comedy of Tenors, 2015) on Ken Ludwigin käsikirjoittama ja Reita Lounatvuoren suomentama. Näytelmä on saanut Euroopan kantaesityksensä helmikuussa 2017 Helsingin kaupunginteatterissa.
Ohjaaja Jukka Keinonen määrittelee Tenorit elämänjanoiseksi farssikomediaksi, jonka polttoaineena on kiihkeä halu esiintyä ja rakastaa. Luvassa on komeaa musiikkia, kuumia tunteita ja pidäkkeetöntä elämäniloa. Eli kaikkea sitä, mitä nyt tarvitsemme.
Ensi-ilta Mikkelin Teatterissa 20.3.2021.
Rooleissa
Henry Saunders – Ismo Sievinen
Max – Aapo Oranen
Tito Merelli / Beppo – Risto Kopperi
Maria Merelli – Marjaana Manninen
Mimi Merelli – Riina Uimonen
Carlo Nucci – Tuomas Turkka
Tatiana Racón – Tuuli Anikari
Konsertin kuuluttaja (ääni) – Jimmy Asikainen
Tekijät
Teksti: Ken Ludwig
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Jukka Keinonen
Lavastus: Veli-Matti Itkonen
Pukusuunnittelu: Tarja Kopperi
Valosuunnittelu: Jonathan Miller
Äänisuunnittelu: Marko Luukkonen
Näyttämötekniikka: Aki Lustig ja Marko Puntanen
Tarpeiston suunnittelu ja valmistus: Mari Heinonen
Tarpeistonhoito: Aija Matikainen
Järjestäjä/kampaukset & naamiointi: Marjo-Riikka Romo
Lavastuksen toteutus: Erkki Jokela, Ami Laukkanen ja Veli-Matti Itkonen
Pukujen toteutus: Tarja Kopperi, Sirja Hyyryläinen, Anitta Tukiainen ja Tarja Väisänen
Kuiskaaja: Ritva Laukkanen
Esityskuvat: Jere Lauha
Käsiohjelma: Johanna Kakriainen / Kojootti Design
Markkinoinnin visuaalinen ilme: Mira Laitinen
Oikeudenhaltija: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner
Esityksessä kuullaan Giacomo Puccinin, Giuseppe Verdin, Vincenzo Bellinin, Pjotr Tshaikovskin sekä Jules Massenet’n musiikkia.
Liput
Liput 28 € / 26 €
Ryhmäliput 24 € / hlö (yli 20 hlöä)
Opiskelijat 11 €
Esitysajat
Esityksen kesto noin 1 h 55 min (sis. väliajan)