Reita Lounatvuoren suomentama ja Aleksander Anrian ohjaama Poika tulee ensi-iltaan Mikkelin Teatteriin lauantaina 18.3.2023.
Poika on liikuttava ja koskettava tarina perheestä, rakkaudesta, uusista aluista ja lopullisista päätöksistä.
Petri ja Anne ovat huolissaan pojastansa. Niko ei ole vanhempiensa avioeron jälkeen ollut oma itsensä, eikä hän ole käynyt koulussa kuukausiin. Mikään ei kiinnosta Nikoa eikä kukaan ymmärrä häntä. Hän tuntee olevansa yksin omien ajatuksiensa kanssa.
Niko muuttaa isänsä ja hänen uuden puolisonsa luokse toivoen, että uusi alku uudessa kodissa ja koulussa auttaisi. Petri yrittää ymmärtää ja olla Nikon tukena, toisin kuin hänen oma isänsä aikanaan. Se osoittautuu kuitenkin haastavammaksi kuin hän olisi uskonut. Niko kaipaa isänsä tukea ja Petri yrittää olla hyvä isä ja auttaa poikaansa.
Ohjaaja Aleksander Anria kuvailee näytelmää – Näytelmässä käsiteltävät aiheet ovat osin raskaita ja kipeitäkin, mutta mukana on vastapainona myös kepeyttä ja hauskuutta.
Poika on aikamme kiinnostavimman näytelmäkirjailijan ja ohjaajan, Florian Zellerin, perhetrilogian kolmas osa. Aikaisemmat perheteemaan pureutuneet näytelmät ovat Isä ja Äiti. Kaikki kolme osaa ovat saaneet ylistäviä arvioita ja Isä -näytelmän pohjalta tehty elokuva voitti kaksi Oscar-palkintoa.
Florian Zellerin ohjaama elokuvaversio Poika -näytelmästä tulee ensi-iltaan loppuvuodesta 2022.
Mikkelin Teatterin lavalla poikaa, Nikoa, esittää Janne Kyyhkynen ja hänen vanhempiaan isä Petriä, Risto Kopperi ja äitiä, Annea, Marjaana Manninen. Sofiana, uutena puolisona, lavalla nähdään Riina Uimonen, lääkärinä Vintte Viitanen ja hoitajana Tuomas Turkka.
Poika tulee ensi-iltaan Mikkelin Teatterissa 18.3.2023. Kevään 2023 aikana Pojasta nähdään 14 esitystä: 17.3.; 18.3.; 23.3.; 24.3.; 31.3.; 1.4.; 15.4.; 20.4.; 21.4.; 27.4.; 5.5.; 6.5.; 12.5. ja 13.5.2023. www.mikkelinteatteri.fi
Käsikirjoitus: Florian Zeller
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Aleksander Anria
Näytelmän oikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner Oy
Roolit:
Petri Risto Kopperi
Niko Janne Kyyhkynen
Anne Marjaana Manninen
Sofia Riina Uimonen
Lääkäri Vintte Viitanen
Hoitaja Tuomas Turkka