Tarpeisto pääroolissa -näyttely nostaa tarpeiston sen ansaitsemaan arvoon

Mikä on tarpeiston rooli teatteriesityksessä?

Tarpeisto ei vain ole – se toimii. Tarpeisto kuljettaa juonta, toimii jopa vastanäyttelijänä tai osoittaa paikkaa tai aikaa. Se voi myös ilostuttaa, vihastuttaa, naurattaa tai ällöttää. Tarpeisto luo mielleyhtymiä, ottaa kantaa ja pakottaa ajattelemaan. Näyttämöllä esineestä tulee tarpeistoa, jolla on oma rooli esityksessä.

Tarpeisto pääroolissa -näyttely Teatterimuseossa

Teatterimuseossa Helsingissä on parhaillaan käynnissä Tarpeisto pääroolissa -näyttely, jossa päästään kurkistamaan tarpeistonvalmistajan työhuoneeseen, tutkimaan tarpeistoa ja sen eri rooleja sekä herkuttelemaan tarpeistolla.

Mikkelin Teatterin tarpeistonvalmistaja Mari Heinonen on ollut osa näyttelyn työryhmää ja toiminut kymmenen hengen näyttelytoimikunnassa. Näyttelyssä nähdään paljon Heinosen Mikkelin Teatterille valmistamaa tarpeisto vuosien varrelta.

Olin mukana, kun ensimmäinen tarpeistonvalmistajan koulutus Suomessa järjestettiin 30 vuotta sitten. Näyttelyssä juhlitaan siis samalla koulutuksen 30-vuotista taivalta. Hienoa, että saadaan tarpeistonvalmistajan työtä esille, kaksi vuotta olemme suunnitelleet näyttelyä, iloitsee Mari Heinonen.

Tarpeistonvalmistajan työhuone näyttelyssä. Kuva: Mikko Salmi

Heinosen mukaan tarpeistonvalmistajan työssä mielekkäintä on työn yllätyksellisyys, käsillä tekeminen sekä pohtiminen ja toteuttaminen, miten tarpeiston avulla luodaan illuusio katsojille.
Aina tulee eteen uusia asioita. Työ on hyvin monipuolista, se sisältää uuteen näytelmään perehtymistä, siitä innostumista, tarpeiston suunnittelua, ongelmanratkaisua ja tarpeiston valmistusta, kuvaa Heinonen.

Tarpeisto pääroolissa -näyttelyyn pääset kätevästi kurkistamaan Museokortilla. Näyttely on avoinna 30.5.2021 saakka Teatterimuseossa. Tämän jälkeen näyttely kiertää eri puolella Suomea.

Lisätietoja Tarpeisto pääroolissa -näyttelystä löydät täältä.

Leikkaussalissa leikkaus kesken. Kuva: Mikko Salmi
Herkkuja juhlapöytään. Kuva: Pipsa Keski-Hakuni